Puutarha jakoon?

Puutarhan jakaminen tai vuokraaminen hyötykäyttöön

 

Taas koittaa aika jolloin taivastellaan ylenpalttisten omenoiden aiheuttamaa riesaa, stressataan poimittavista marjoista ja muistakin puutarhan tuotteista, jotka kypsyvät enemmän tai vähemmän samanaikaisesti. Sieniäkin pitäisi ehtiä kaikenlisäksi metsiin katsomaan.

En tiedä onko puutarhatuotteiden hävikkiprosentteja tutkittu, mutta varmasti metsiin jäävän sadon lisäksi myös kaupungeissa melkoinen määrä marjoja päätyy lintujen suihin ja omenoista mätänee maahan. Tilanne on varmaankin tuttu monelle omakotiasukkaalle sekä itseni kaltaiselle kesämökkiläiselle.

Suuri määrä ihmisiä ei kuitenkaan kuulu tähän joukkoon jolla viljelymaata ja puutarhan satoa on käytössä. Itse olen joskus suorastaan hätkähtänyt, kun töissä olen kollegoille tarjonnut kausituotetta, jota itse on ns. kurkkuaan myöden täynnä (pun intended!) ja sato onkin tehnyt hetkessä kauppansa.

Mökillä marjapensaissa touhutessa ehdin taas tuumailemaan näitä Talonvahdin asioita ja palasin miettimään aiempaa pihan jakamiseen tai vuokraamiseen liittyvää juttuani. Tuossahan tuumailin lähinnä mahdollisuuksia erilaisten ajoneuvojen säilyttämiseen ja itse maaperän käyttö jäi hyvin vähälle huomiolle.

Iltapäivälehtien keskusteluosioissa ja poliitikkojenkin taholta kuullaan säännöllisin väliajoin kommentteja joissa vaaditaan työttömiä mustikkametsiin, hillasoille ja sienimetsiin satoa korjaamaan. Kuitenkin aloin miettimään, että olisikohan hieman lähempänäkin korjaamatta jäävää satoa?

 

Riesa, väistämätöntä hävikkiä vaiko potentiaalinen raaka-aine?

Ei ole varmaankaan yksi eikä kaksi omakotitalon takapihaa tässä maassa, mistä asukkaat eivät syystä tai toisesta ehdi tai pysty korjaamaan satoa talteen. Marjapensaat esimerkiksi eivät juuri hoitoa kaipaa, joten eläkeläispariskunnan pihalla voisi hyvinkin löytyä marjat mehuiksi jollekulle joka ne keräämään ehtisi – ja muistaisi omistajia vaikkapa muutamalla mehupullollisella vastineeksi.

Twitterissä ponnahti myös hiljakkoin vastaan Grow Gothenburg-sivusto, missä listattiin erilaisia viljelypaikkoja käytettäväksi. Enpä tiennyt oikein tällaisten sivustojen olemassaolosta ja mielestäni idea oli kerrassaan mainio! Tarkemmin kun aloin asiaan perehtyä, tuli ”garden sharing” – hakutermillä eteen koko joukko vastaavanlaisia sivuja jotka pyrkivät saattamaan yhteen ylimääräisen tilan haltijat niitä tarvitsevien kanssa – eli juurikin Talonvahdin keskeistä ideologiaa!

 

Ekopuuhastelua vai sittenkin hyötypuutarha?

Talon pihan perällä olevan puutarhapläntin jakaminen saattaa kuulostaa aluksi hieman hupaisalta hamppuasuisten ekoaktivistien puuhastelulta, mutta esimerkiksi USA:ssa yli kaksi miljoonaa ihmistä viljelee puutarhatuotteita jonkun toisen – kuten naapurin, ystävän tai sukulaisen omistamalla maalla. Googlaamalla tulee vastaan runsaasti erilaisia jakamista edistäviä sivustoja sekä myös suurtenkin medioiden juttuja aiheesta. Eli kuten moni muukin kiinteistön jakamiseen liittyvä asia, maissa missä väestötiheys on suurempi, ylimääräisen tilan ja resurssien jakaminen on huomattavasti pidemmällä kuin meillä.

Ulkomaisten artikkeleiden perusteella kysyntää viljelypaikoille on selkeästi enemmän kuin tarjontaa. Kaupunkilaisetkin selvästi haluavat säilyttää tai kehittää suhdettaan ruoan tuotantoon, saada pieniä säästöjäkin, ulkoilmaa ja hyötyliikuntaa sekä tietysti laadukkaita itseviljeltyjä tuotteita joiden alkuperä on täysin tiedossa. Myös yhteisöllisyys ja kontaktit alueen ihmisiin mainitaan yhtenä houkuttelevana tekijänä.

Myös täällä pohjolassa kysyntää maatilkulle saattaisi olla – nimittäin ”viljelypalsta” tai ”siirtolapuutarha” -haulla tulee eteen uutisjuttuja mistä käy ilmi näiden kova kysyntä:

”..viljelypalstat viedään käsistä..”
”Ilmoittaudu jonoon, sillä odotusaika voi olla vuosia.”

Eli käyttäjän löytäminen ei välttämättä olisikaan kovin epärealistista?

Ulkopuolisen käyttäjän löytäminen ylimääräiselle puutarhalle ei varmaankaan tuo ratkaisevaa kassavirtaa
Talon ylläpitokuluihin, mutta lukuisia muita hyötyjä siitä kyllä varmasti on saatavissa.

Viljelijälle edellä mainitulta jonottamiselta välttyminen olisi luonnollisesti verraton hyöty. Lisäksi etäisyys omakotitalon pihalle saattaisi olla hyvinkin lyhyempi kuin viljelypalstalle, jotka kuitenkin yleensä sijaitsevat sivummalla.

Kiinteistön omistajalle taas varmasti järjestyisi ”vuokrasopimuksesta” riippuen osa kauden sadosta valmiiksi poimittuna. Pihakin pysyisi hoidetumpana – varsinkin jos tästä sovitaan viljelijän kanssa.

Tärkeänä etuna myös jälleen kerran –  kuten esimerkiksi tässä BBC:n jutussa mainitaan, on myös sosiaalinen kontakti. Kanssakäyminen iäkkäämmän asukkaan ja vetreämmän viljelijän välillä piristää varmasti!

Ja kuten alussa mainitsin, monen rintamamiestalon pihalta löytynee jo valmiiksi marjapensaita ja omenapuita. Eli puutarhan hyötysuhdetta voisi parantaa vain etsimällä niiden sadolle poimijan. Jos vaikkapa herukoita löytyy runsaasti pihan perältä, voisi niistä jo saada pienen siivunkin talon ylläpitokassaan.

Mustaherukan itsepoimintahinta näytti tätä kirjoitettaessa olevan eräällä tilalla 6€/kg, joten parin ämpärillisen markkinahinta olisikin jo useamman kympin luokkaa. Tuolla voisi kuitata vaikkapa vuosittaisen nuohouksen…

Ehkä siis voisi itsekin syksyllä Talolla lehtiä haravoidessa hoidella kompostit varmuudeksi vähän parempaan kuntoon ja suorastaan katsella paikkaa pienelle kasvimaalle…

Jos tontin pihapalstaviljelijä saa runsaasti satoa vuoden aikana, voi tarvetta olla myös tuotteiden varastoinnille. Se onkin uuden jutun ja pohdiskelun paikka – palataan asiaan satokauden päätyttyä!

Raaka-aine parhaimmillaan!

 


 

Bonuksena tähän vielä yksi oma suosikkini joka kymmenisen vuotta sitten toimi innoittajana marjankorjuuseen ja kasvimaaviljelystä kiinnostumiseen.
Vitamiinipommi joka maistuu myös omalle jälkikasvullekin. Tästä virittelee myös tyylikkään alkoholittoman drinkin esimerkiksi soodan tai tonicin kanssa.

 

Talonvahdin valkoherukkatuoremehu

 

  • Ämpärillinen valkoherukoita
  • muutama teelusikallinen sitruunahappoa
  • vettä
  • sokeria maun mukaan (noin kilo omassa versiossa)

 

Kerää marjat mahdollisimman puhtaina ja roskattomina, kannattaa riipiä ilman terttuja – ne sotkeentuvat sauvasekoittimen akseliin…

Murskaa marjat Bamixilla tai survimella

Sekoita joukkoon sitruunahappo ja vettä.

(Itse käytän aika vähän vettä koska marjoja on usein paljon, mutta siivilöintiä saattaa helpottaa jos on vähän juoksevampaa mäskiä.)

Laita vuorokaudeksi jääkaappiin tekeytymään.

Sitten koittaa haastavin osuus:

Muhennos pitäisi saada siivilöityä.

Itse olen käyttänyt joskus siiviläkangasta vielä verkkosiivilän päällä, sillä on saanut puristettua sananmukaisesti viimeisetkin mehut mäskistä. Puuha on kuitenkin vähän sotkuista.

Tänä vuonna homma hoitui pelkällä tiheällä metallisiivilällä. Neste tuskin tulee itsestään läpi, kannattaa kauhalla sekoitella siivilässä olevaa marjasosetta niin homma nopeutuu. (Tähän kokemukseni mukaan vaikuttaa myös marjojen kypsyys: aikaisemmin poimitut on hankalampi saada siivilöityä. Ilmeisesti kunnolla kypsyneen marjan kuori on jo ohentunut tms?) Tuloksena on vähän tapettiliisterin näköistä nektaria toivottavasti mukava määrä.

Sekoittele mukaan sokeria maun mukaan.

Itse laitan melko vähän sokeria koska pakastan mehun eikä säilyvyyden takia tuota sokeria tarvita. Valmis mehu lähtee kyllä jääkaapissa aika nopeasti happanemaan, ellei sokeria ole kuitenkin jonkin verran.

 

Näyttää ja tuntuu tapettiliisteriltä. Maku on onneksi parempi…

 

Sokeri liukenee aika hitaasti kylmään mehuun, joten kannattaa vielä pitää siivilöityä mehua kylmässä ja sekoitella silloin tällöin. (muista myös maistella sopivan makeuden löytämiseksi!)

Itse jätän varmuudeksi mehun kirpeähköksi – liian äitelää ei kukaan halua litkiä. Tarvittaessa sitten sulattaessa lisään teelusikallisen tai pari sokeria pulloon, auttaa myös vähän paremmin säilymään jääkaapissa.

Pullota.
Kannattaa suosia pienehköjä pakastuspulloja, puoli litraa on ok – litran pullo kestää normikäytössä sen verran pitkään että loppuvaiheessa saattaa pullossa olla jo valkoherukkasimaa… Pulloja valitessa kannattaa myös ottaa huomioon se, miten ne saa pestyä käytön jälkeen. Tämä mehu on aika tahmeaa tavaraa ja kuivahtaneen pullon nurkkia ei saa oikein muuten puhtaaksi kuin pulloharjalla – kunhan sillä pääsee kaikkiin koloihin.

Kun mehu on pulloissa, ei ole jäljellä kuin
pakastaminen ja nauttiminen!

Kuten sanottu, oma versio on vähäisen lisätyn veden johdosta aika paksua tavaraa, joten sekoitussuhdekin kannattaa pitää maltillisena. Oma suosikki on hyvinkin mieto sekoite – vain loraus lasin pohjalle ja kylmää vettä tai soodaa päälle. Ja koska kyseessä on tuorepuriste, huomaat että aika nopeastikin sakeampi mehu laskeutuu lasin pohjalle – valmista mehua sisältävässä kannussa onkin hyvä olla vaikka pitkä lusikka millä huljauttaa ennen kaatamista.

CHEERS!

Kaikki kommentit, jutun herättämät ajatukset sekä mahdolliset uudet blogiaiheet ovat erittäin tervetulleita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *