Kesämökin huoltoa osa 1/x
Kesämökin sauna on rakennettu reilu kuusikymmentä vuotta sitten, ja vielä toistaiseksi on pärjätty alkuperäisellä kiukaalla ja muuripadalla.
Menneenä kesänä piti kuitenkin vähän kunnostaa vanhan vesipadan sisäpintaa uudelleen maalaamalla. Pata on kaiketi alun perin ollut emaloitu, mutta oma muistikuva ennen edellistä kunnostuskokeilua oli jonkin sortin Ferrex-maalilla tehty korjailu, ainakin ihan padan pohjalla oli pahiten ruostunut alue tuolla legendaarisella ruosteenestomaalilla käsitelty.
Itsekin olen jo kertaalleen tuon padan ehtinyt maalaamaan jokunen vuosi sitten – silloin tuli käytettyä ruosteenestopohjamaalia ja perinteistä Miranolia pintamaalina. Näillä pärjäiltiinkin muutama vuosi, mutta kuten kuvasta näkyy – alkoi olla taas aika siistiä ilmettä ja paneutua hieman syvällisemmin aiheeseen.
Mistä ohjeita?
Internet ei tällä kerralla suoraan kertonutkaan yksiselitteisiä toimintaohjeita. Googlaamalla löytyi mm. vinkkejä hiontaan ja rasvaamiseen (ihralla!) – mikä onkin toki ruoanlaittopadalle oikea tapa, mutta pesuveden kyseessä ollessa läskipinnoite tuntui aavistuksen arveluttavalta. Useimmat nettikeskustelut ja maalikauppiaidenkin ohjeet totesivat lähinnä kuumuuden suurimmaksi ongelmaksi ja puolittain nostivat kädet pystyyn.
Uudelleen emaloiminen toki olisi mahtavaa, mutta kiinnimuuratun padan irrottaminen sekä tekijän etsimiseen vaadittava salapolisiisityö eivät innostaneet.
Pari hyvää blogilinkkiä (jäljempänä) kuitenkin löytyi, ja näiden pohjalta aloin projektia suunnittelemaan.
Alusta lähtien hieman ihmetytti monien varoittama kuumuuden aiheuttama rajoite maalin valinnassa. Kun padassa on oikeaoppisesti kuitenkin aina tulen palaessa vettä, ei lämpötilan pitäisi oikein mitenkään voida nousta satoihin asteisiin.
No, koska triviatieto ja pienimuotoinen tiedeprojekti aina kiinnostaa, ostin infrapunalämpömittarin* ja ryhdyin selvitystyöhön.
Laittelin padan puolilleen ja risua ja pikkuklapia pesään. Sitten vaan laserilla sohimaan:
Jos et jaksa katsoa videota, paljastan lopputuloksen:
Missään vaiheessa lämmitystä ei missään padan kohdassa lämpötila noussut yli 90 asteen. Tämä maallikkotieteellinen eksperimenttini siis tuki tuumailua maalin lämmönkestoon liittyen.
Seuraavaksi kaivoin teräsharjalla varustetun rälläkän ja aloin soitella vanhaa maalia ja ruostetta pois.
Olin tämän ohjeen mukaisesti päättänyt testata vasaralakkaa eli tässä tapauksessa ”Hammeria”.
Ruostetta ei olisi siis ollut ohjeen mukaan välttämätöntä poistaa, mutta ajattelinpa kuitenkin tehdä mahdollisimman sileän pohjan kun samalla vaivalla kun työmaa oli pystyssä ja melkoinen siivousurakka tiedossa.
Samalla pystyi tunnustelemaan valuraudan paksuutta ja etsimään mahdollisia syöpymiä.
Kun rälläkkä oli laulanut, putsailin pölyt sekä liat ja aloin maalaamisen.
Tässä kohdin tuli ensimmäinen pieni yllätys. Ohjeen mukaan kehotettiin maalaamaan paksulla kerroksella. Maali käyttäytyi kuitenkin jonkin verran eri tavalla kuin normaalit sisustus- tai ulkomaalit ja valui pidemmän aikaa hitaasti padan seiniltä kohti pohjaa.
Ulkonäköhän ei ollut oleellinen tässä hommassa, mutta ongelmaksi muodostui padan pohjalle kerääntynyt muutaman millin paksuinen maalilammikko. Tavallaan tämä olisi hyvä lisäsuoja suurimmalla kulutuksella olevaan kohtaan, mutta maalipa ei suostunutkaan kuoren alla kuivumaan oikein ollenkaan. Vielä muutaman päivän päästä lammikon pinta oli pehmeä ja maalia saattoi tikulla kaapia pois. Seinämät puolestaan olivat kuivuneet odotetun mukaisesti oikein mainioksi pinnaksi.
Kun pohja ei pidemmänkään ajan kuluttua alkanut kovettumaan, kaavin irtokerrosta pois, mikä auttoikin lopullisessa kovettumisessa. Optimaalinen käänne tuo ei kuitenkaan projektissa ollut.
Kun padan ja veden lämmittämistä sitten testailin, tuntui maalin tuoksu hennosti vedessä ensimmäisillä kerroilla. Hiljalleen se kuitenkin seuraavilla käyttökerroilla väheni, eikä enää haitannut.
Koska saunalla on muitakin käyttäjiä, ei pataa loppukesän ja syksyn mittaan aina tyhjennetty käytön jälkeen. Tämä oli omiaan edistämään pienten ruostealueiden ilmaantumista pintaan – vähän kuin laivan kyljessä ikään.
Ero entiseen kuitenkin on oleellinen ja keväällä ajattelin vaan surutta paikkamaalata nuo pintaruosteiset kohdat. Katsotaan sitten taas, missä mennään.
Jos ideoita tai kokemuksia löytyy, niin kuulisin mieluusti. Näitä patoja kuitenkin on vielä käytössä, eikä nuoremman polven nuohoajakaan osannut aiheessa auttaa. Olisi siis mukava saada tähän jutun jatkoksi vielä hyviä neuvoja jotta muut selviäisivät helpommalla.
Tässä muutamia keskustelusäikeitä tai blogijuttuja aiheeseen liittyen. Erityisesti tuo grafiittipasta kiinnostaa, jos käy niin että menee taas ensi kesänä pinta uusiksi.
Tässä keskustelua Rintamiestalo-foorumilla
Hyppyhiiri-blogin juttu vesipadan kunnostuksesta (grafiittivoide kiinnostaa!)
Kylätien molemmin puolin -blogin juttu padan maalauksesta
Rapatun takan maalaus
Kesän toinen maalausprojekti oli vähän simppelimpi ja sujui parina sadepäivänä oikein leppoisasti.
1950-luvulla rakennettu takka oli ehtinyt aikoinaan savuttaa useaan otteeseen ja muutenkin vanha kalkkimaalilla käsitelty pinta oli kauttaaltaan likaisen väristä. (Protip: EI kannata kerätä hellejakson aikana takkaa täyteen risua ja paperiroskaa ja sytyttää niitä kaikkea kerralla. Nuoruudessa tein tuon pönttöuunin kanssa ja päädyin katolle tiputtelemaan palavia sanomalehden sivuja piipusta saadakseni vedon jotenkin aikaiseksi.)
Tässäkin projektissa meni aikaa suunnitteluun. Mietin ensin vanhanaikaista kalkkivelliä maaliksi, mutta päädyin kuitenkin Tikkurilan Muuri-maaliin. Kalkilla olisi voinut joskus käsitellä saunankin palomuurin, mutta 10 litran pakkauskoko ja pakkassuojaus talvikauden ajaksi ei innostanut. Sillä siis moderni maalivalinta.
Suurin homma oli lattian suojaus vanhoilla pahveilla ja varsinkin soodalla kuuraaminen – nokisen veden kanssa ei ollut oikein kiva puljata. Myös rappauksen harjalla pesun kanssa sai olla vähän varuillaan, ettei kuurannut liikaa jyviä irti pinnasta.
Mutta kun maalaamaan pääsi, oli homma mukavan sujuvaa ja jälki näkyi kyllä.
Säikähdin aluksi maalarinvalkoisen sävyä liian ”puhtaaksi”, mutta rappaus kuitenkin jätti varjoa sen verran että pinta ei vaikuta ihan lakananvalkoiselta. Hyvänä apuna oli vähän harjaksistaan lyhennetty tukeva sivellin, millä sai töpöteltyä rappauksen koloihin maalia.
Varmaan olisi voinut huolellisemminkin tuon nysvätä, mutta lopputulos tuntuu mukavan orgaaniselta eikä ole liian muovisen näköinen.
Mitähän sitä sitten seuraavaksi…
Lihavoidut linkit* ovat niin sanottuja kumppanuuslinkkejä – eli jos päädyt ostoksille sen kautta, saattaa myyjä maksaa pienen provision Talonvahti-blogille sivuston ylläpitoa varten. Tämä ei aiheuta sinulle lisäkuluja.
