Kauko-ohjattava pistorasia, säästöä ja hieman kokemuksia
Lapsuuden ajan teknisistä laitteista on jäänyt elävästi mieleen joulukuusen sähkökynttilöihin liitetty hiljaa suriseva ajastinpistorasia. Itse asiassa aparaatti on edelleen tallessa ja toimii edelleenkin aivan moitteettomasti. Aika lujaa tekoa tuntuu tuo olevan, ainakin verrattuna nykyisiin kiinantuotteisiin.

Olisikin kiinnostavaa tietää, minkä verran tämäkin on joskus 1970-luvulla maksanut. Luulen, että joka tapauksessa suhteessa aika paljon enemmän kuin nykyään vastaava tuote. Tuollainen uudenaikainen ohjelmoitava kellokytkin, mikä tuli aikoinaan hankittua työpaikan espressokonetta herättelemään maksaa näemmä nykyään reilun kympin ja simppelimmän mallin saa reilusti alle sen.
Uudempi tuttavuus etäohjattavien pistorasioiden saralla on Motonetistä hankittu radio-ohjattava versio.
Tuolla blogin Esimerkkitalolla asuva isäni kaipaili nimittäin kylmien kelien alettua helpotusta auton lämmityksen kytkentään, joten piti siis tutustua hieman nykyaikaisiin versioihin. Tässä genressä ja hintaluokassa (vähän yli 10€) tarjontaa tuntuukin riittävän – hiukan eri tuotemerkeillä eri ketjujen liikkeissä
Olemus näissä tuntui aluksi jonkin verran heppoiselta, mutta yllättävän hyvin tuo on ajanut asiansa ja säästänyt nivelrikkoiselta seniorilta monta tuskallista askelta. Rasia on IP44-luokitettu, eli se soveltuu ulkokäyttöönkin – kunhan asentaa oikeaan asentoon. Toinen huomionarvoinen seikka on virrankesto: Moottori- + sisätilanlämmitin vievät yhdessä reippaahkosti virtaa, mutta tässä tehonkestoa on riittävät 3600W – eli sen verran kun sulakekin kestää.
Setin valmistajaksi kerrotaan pakkauksessa suomalainen Blue Import – mikä ei kuitenkaan taida vielä antaa tietoa valmistusmaasta, ainakin firman nimi ja muukin toiminta viittaa maahantuontiin. Eli eiköhän tämäkin Kiinassa valmistettu ole.
Tässä omassa tapauksessa tarve oli vain yhdelle pistorasialle ja yhdelle ohjaimelle, mutta aika monipuoliselta nämä systeemit vaikuttavat: Yhteen ohjaimeen voi toki liittää neljä pistorasiaa, sekä joissain malleissa pistorasiaakin pystyy ohjaamaan useammalla lähettimellä.

Vasta jälkeenpäin huomasin, että kaikissa merkeissä ei ole mahdollisuutta kytkeä rasiaa päälle tai pois suoraan itse rasiasta. Tässä toiminto kuitenkin löytyy, mikä onkin hyvä asia. Lämppärin johtoa autosta irrottaessa voi napsauttaa virrat pois autotallin rasiasta, jos sitä ei ole muistanut kauko-ohjaimesta tehdä.
Tuli äskettäin myös huomattua, että rasiaa irrotellessa olin ilmeisesti vahingossa painanut myös ”learn”-kytkintä – sillä seurauksella että yhteys ohjaimeen olikin unohtunut, eikä siis toiminut enää.
Uudelleenyhdistäminen toimii useimmissa kauko-ohjattavissa pistorasioissa seuraavasti:
Pidä LEARN-nappia pohjaan painettuna ja paina samalla kauko-ohjaimesta haluamasi ohjauskanavan numeroa. Vilkkuminen muuttuu vähän ja pari on taas muodostettu.
Kantomatkaa luvataan tuoteselosteessa 30m (esteettömissä yhteyksissä, mikä ilahduttavasti pakkauksessa täsmennetäänkin). Potkua lähettimessä riittää hyvin talon useimmista huoneista erilliseen autotallirakennukseen, mistä lämmittimen sähkö tulee. Matkaa kertyy hyvinkin toistakymmentä metriä ja seinää + oviakin on välissä. Eli soveltuu onneksi tähän tarkoitukseen.
Sivuhuomiona: Jos haluatte alakouluikäisen lapsenne tuntevan itsensä tärkeäksi, lykätkää PMR446-puhelin kouraan ja ohjeistakaa radioteitse talon eri huoneisiin kokeilemaan kaukosäädintä samalla kun itse tarkkailette autotallissa releen kytkeytymistä ja raportoitte tuloksen 😉. Kiinteistönhoitohommissa on muutenkin ollut paljon käyttöä pikku puhelinparille: mökillä on esimerkiksi näppärää ollut suunnata tv-antennia kun joku tv:n ääressä kertoo signaalitason muutoksen. Samoin järvivesipumppua keväisin asentaessa on hyvä apu ollut laittaa lapsityövoimaa mäelle hanaa aukomaan ja raportoimaan toiminnasta samalla kun itse yrittää saada täytettyä imuletkua ja siemenvesisäiliötä menestyksellisesti.
Vilkuilin Clas Ohlsonilla vähän pintapuolisesti tätä etäohjattavien pistorasioiden ym. valikoimaa ja olin hieman yllättynyt niiden laajasta valikoimasta ja edullisuudesta. Täytyy ehkä miettiä itsekin mahdollisia käyttötarkoituksia ja vaikka hommata muutama omaan käyttöön. Toisaalta alkoi myös ruokahalu kasvamaan – saman tien voisi ehkä alkaa tutkailemaan 4G-reitittimen hankkimista mökille ja sen mahdollistamana netin / wifin kautta ohjattavan systeemin hankkimista. Voisi sitten laittaa vaikka jonkun kamerankin tarpeen vaatiessa ja saada ohjaamisen vähän vanhaa tekstiviestiteknologiaa monipuolisemmaksi.
Älykkäämpiä pistorasioita
Moni saattaa pitää esimerkiksi varastotilassa varmuuden vuoksi tiettyä peruslämpöä joko jäätymisen estämiseksi tai kosteuden pitämiseksi loitolla. Nykyisillä sähkönhinnoilla mahdollisuudet välttää turhaa kulutusta on kuitenkin syytä kartoittaa entistä huolellisemmin.
Pakkasvahdit pattereissa ovat tuttu juttu, mutta itselleni uusi tuttavuus ovat älypistorasiat jotka haistelevat lämpötilaa* tai jopa kosteutta*. Tällaisia älykkäämpiä ratkaisuja voisi olla hyvä tutkailla sen sijaan, että pitäisi vaan varmuuden vuoksi jotain sähköpatteria tilassa päällä. Nämä älypistorasiat ovat omiaan esimerkisi ulkona säilytyksessä olevien asuntovaunujen ja -autojen tai matkaveneiden kuivana pitämiseen.
Myös vaikka juureskellarin säilytyslämpötilan optimointiin tällainen voi olla hyvä ajatus, ainakin omien kokemusten mukaan halvempien siirreltävien lämpöpattereiden termostaatit eivät ole ihan tarkinta sorttia..
Ongelmia gsm-releen kanssa: Ontech GSM 9030 kytkeytyy itsestään
Kokemusta näistä ohjattavista releistä on siis kertynyt myös kalliimpien laitteiden kohdalta.
Aikoinaan tuli hankittua vanhemmalle väelle – heidän vielä omatoimisesti mökkeillessään – lahjaksi kännykällä kauko-ohjattava pistorasia. Tämä oli useamman vuoden tuvan seinäpatterin pistokkeessa kiinni ja sillä saattoi mökille lähdettäessä napsauttaa yhteen huoneeseen vähän alkulämpöä jo valmiiksi .
Tämä rasia oli peräisin Clas Ohlsonilta, mallia Ontech GSM 9030 – sittemmin kylläkin jo valikoimista poistunut.
Muutamana talvena isäni kuitenkin ihmetteli yllättävän suurta sähkölaskua talviaikaan, vaikka mökillä ei oltu käyty, eikä muutakaan kuluttavaa päällä. Aluksi nämä kuitattiin sillä, että ehkä joku patteri tai lamppu olikin jäänyt epähuomiossa syksyllä päälle – mutta kun kulutusta oli toistuvasti, alkoi asia kiinnostaa:
Vuosi sitten hankin itselleni sitten tilin sähköyhtiön verkkopalveluun, mistä saattoi kulutusta seurata hyvinkin tarkasti. Tämä paljasti alkutalvesta sen, että yhtenä päivänä reilu kulutuspiikki oli ilmaantunut graafiin tyhjästä ja jäänyt sille tasolle.

Kun sitten napsautin releen pois päältä ja seuraavana päivänä tarkastelin kulutusta, oli homma selvä: rele eli omaa elämäänsä ja napsautti samalla kilowatin tehoisen patterin päälle! Syy siis selvisi ja talven aikana laitetta vahtiessani se teki tuon kytkennän vielä toistekin omia aikojaan. Syy ei koskaan oikein selvinnyt, joten boksi sai kyytiä. Vaikkei mitään turvallisuusriskiä onneksi ollutkaan, ehti tuo kasvattaa sähkölaskua parin talven aikana kuitenkin varmaan muutaman satasen verran. (edit 12/2022: ajatelkaapa mitä maksaisi nykyään…)

Epäilyjä, mutta ei pitäviä todisteita
Vieläkään ei ole selvinnyt, mikä tuon omatoimisen päälle kytkeytymisen aiheutti. Ensin epäilin lähipiirin vilkuilleen mökin lämpötilaa ja väärällä koodilla vahingossa käynnistäneen releen, mutta kävi kuitenkin ilmi ettei kellään mökin käyttäjällä ollut edes noita koodeja tallennettuna puhelimeen.
Seuraava epäily kohdistui mahdolliseen kosteuden tiivistymiseen tai vastaavaan, sillä joissakin tilanteissa kytkeytyminen oli tapahtunut ulkolämpötilan voimakkaan muutoksen jälkeen. Pienellä viiveelläkin, koska purueristeinen mökki toki vähän hidastaisi nopeaa vaihdosta. Tämä saattaisi olla yksi mahdollisuus. Rasia on kyllä speksattu reilusti pakkasessakin toimivaksi, joten pitäisi sen kai tuollainen lämpötilavaihtelu kestää.
Mikään ulkopuolinen sähköinen tekijä ei oikein tunnu todennäköiseltä, koska kyseessä on kuitenkin GSM-verkon kautta ohjattava laite – kaiken lisäksi koodilla suojattu. Tuolla radio-ohjattujen laitteiden puolella varmasti häiriöitäkin saattaa syntyä, tuo 433 MHz taajuus on kuitenkin aika ruuhkainen. Siellä toimivat kuitenkin monet eri ohjaimet aina autonavaimista kuorma-autonostureihin. Lisänä sitten vielä radioamatööriliikennettäkin monikymmenkertaisesti suurempine tehoineen hyvin lähellä tuota ohjainten taajuusaluetta.
Netistä en vastaavia kokemuksia löytänyt, siispä olisikin kiinnostavaa kuulla onko kenelläkään ollut vastaavia kokemuksia näiden etäohjattavien releiden kanssa?